Maria Jyrkäs

Sisällöntekijä – Ääni – Kirjailija – Puhuja

Ensimmäisen kerran juonsin radiossa 19-vuotiaana. Ääneeni ja ilmaisuuni ihastuttiin, ja sille tielle jäin.

Takanani on 25 vuotta media-alan työtä vastuullisissa tehtävissä. Olen työskennellyt juontajana, toimittajana ja tuottajana Suomen suurimmalla radiokanavalla Yle Radio Suomessa, tuottajana Ylen Aamu-tv:ssä, toimittajana Ylen tv-uutisissa sekä juontajana ja toimittajana kaupallisissa paikallisradioissa. Olen mm. “se” merisää-ääni, muutoksen matkaopas ja radioaalloilta ja netistä tuttu kolumnisti. 

Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri Jyväskylän yliopistosta.

Parhaillaan kirjoitan esikoiskirjaani joka julkaistaan vuonna 2020. 

Muutoksen matkaopas

ohjelmasarja muutoksesta ja omannäköisen elämän saavuttamisesta

Yle Radio Suomi ja Yle Areena 2019

Rokkarin kesä

ohjelmasarja raskaan rockin artistien kesämuistoista heidän valitsemiensa kesäbiisien tahdittamana

Yle Radio Suomi ja Yle Areena 2018

Marian vaakakapina

kolumnisarja kehopositiivisuudesta

Ylen Vaakakapina-kokonaisuus, Yle Areena ja Yle Radio Suomi 2017

Marian mielestä

kolumnisarja 

Yle Radio Suomi ja Yle Areena 2015 – 2016

Nämä ohjelmat on mainittu referensseinä aiemmasta työkokemuksestani. Tekijänoikeus näihin ohjelmiin on Yleisradiolla.


Korvaamaton

Korvaamaton on henkilökuva showpainija, motoristi ja lavastemestari Jessica Lovesta. Työkseen hän kiertää maailman showpainiareenoita ja keikkalavoja, vapaa-ajallaan hän puuhaa kotonaan vanhan kyläkoulun rauhassa. Nuoreen ikäänsä nähden hän on tehnyt elämässään monia isoja ratkaisuja. Niiden seurauksena elämästä on tullut poikkeuksellista, oman näköistä ja rohkeaa.

Ohjelmassa vieraillaan Jessica Loven mukana moottoripyörätallilla,  showpainiottelussa Helsingin Kisahallissa sekä Lordi-yhtyeen Euroopan kiertueella Budapestin keikalla.

Yle Radio Suomi 30.5.2019

Tummanpunaisia ruusuja

Miia Lahti jäi leskeksi 41-vuotiaana. Millaista on elämä, kun puoliso on kuolettavasti sairas. Lahti kertoo avoimesti irti päästämisen tuskasta, surusta, joka vyöryy yli niin ettei saa happea, mutta myös siitä, miten suru hiljalleen väistyy. Rakkaus elää vaikka elämä loppuisi.  

Yle Radio Suomi 4.11.2016

Toivo on kaikkialla

”Toivo on kaikkialla” -radiodokumentti kertoo lapsensa menettäneen äidin tarinan. Oululainen Taru Hallikainen odotti identtisiä kaksospoikia. Heistä toinen syntyi elävänä, mutta toinen, Toivo, kuoli kohtuun. Dokumentissa Hallikainen käy peittelemättä läpi elävän ja kuolleen lapsen odotusaikaa, synnytystä ja aikaa synnytyksen jälkeen. Kokemusta, jossa ovat samanaikaisesti läsnä ilo ja suru, elämä ja kuolema.

Yle Radio Suomi 2.11.2013

Jäänmurtaja

Toimittaja, käsikirjoittaja Minna Dufton jätti 19-vuotiaana kaiken taakseen ja muutti rakkauden perässä Englantiin. Vieraassa kulttuurissa rakkaus ei yksin riittänyt ja arjen pinnan alla kyti viiltävä kaipuu kotiin. Lopulta oli valittava joko avioliitto tai juuret – ja opittava, että elämää ei voi käsikirjoittaa.

Yle Radio Suomi 29.3.2013

Radio Suomessa juontamiani radio-ohjelmia

  • Merisää
  • Suomen Radio
  • Puhelinlangat laulaa
  • Radio Suomen ilta
  • Radio Suomen viikonloppu
  • Melkein hereillä / Radio Suomen varhaisaamu
Radio suomi

Televisiossa

Ylen Aamu-tv

Yle Uutiset

 

Kerro tarinasi kauttani.

ota yhteyttä
Privacy Settings
We use cookies to enhance your experience while using our website. If you are using our Services via a browser you can restrict, block or remove cookies through your web browser settings. We also use content and scripts from third parties that may use tracking technologies. You can selectively provide your consent below to allow such third party embeds. For complete information about the cookies we use, data we collect and how we process them, please check our Privacy Policy
Youtube
Consent to display content from Youtube
Vimeo
Consent to display content from Vimeo
Google Maps
Consent to display content from Google