Parhaat kirjat ovat sellaisia, joiden maailmoista haluaa tietää lisää. Hyvä kirjailija kuvaa esimerkiksi tapahtumiensa miljöön niin houkuttelevasti, että minun on suorastaan pakko avata Googlen karttasovellus ja etsiä tapahtumapaikat katuineen, järvineen ja puistoineen. Näin tietenkin siinä tapauksessa, että tarina on rakennettu olemassaolevaan ympäristöön.

Olen kulkenut Helsingin katuja Eccu Widingin kanssa, ravannut ympäri Tukholmaa Lisbeth Salanderin matkassa, käväissyt tanskalaisen Borholmenin saarella Alman luona ja soutanut Elizabeth Zottin kyydissä Kaliforniassa.

Tämä piirteeni toki tekee lukemisesta toisinaan katkonaista, kun vähän väliä on avattava karttasovellus ja käytävä katsomassa. Mutta ah, minkä tyydytyksen se minulle tuo! Ja mikä parasta, vaikka näkisin kuvia (joita haluankin nähdä!) tapahtumapaikoilta, se ei tuhoa oman mielikuvitukseni tarinalle rakentamia kuvia.

Uskon, että tämä on seurausta taitavan kirjailijan kyvystä tempaista lukija maailmaansa niin väkevästi, että lukija haluaa lisää. Sillä kyllähän minunkin kohdalleni on osunut teoksia, joiden tapahtumien sijainnista minulla on vain hämärä aavistus, enkä ole halunnut nähdä enempää.

Kirjat opettavat meitä. Ja parhaat kirjat synnyttävät meissä halun tietää lisää vielä sittenkin, kun viimeinen sivu on luettu. Luettuani äänikirjaksi Kaija Koon elämäkertateoksen Taipumaton, kuuntelin eräällä pitkällä matkalla läpi hänen musiikillisen tuotantonsa lähes kokonaan ihan vain siksi, että en halunnut vielä päästää irti tarinasta. Tai kun sain (kyyneleitä pyyhkien) päätökseen Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää, googlasin ja luin monta artikkelia neliraajahalvaantuneiden elämästä. Tai kun olen saattanut maistaa jotain uutta ruokaa, koska romaanissa syötiin sitä, tai käydä kosmetiikkaosastolla haistamassa minulle vierasta parfyymiä ihan vain siksi, että kirjan päähenkilö käyttää sitä. Tätä kirjat meille tekevät: ne avaavat tajuntamme uudelle.

Itsekin kirjailijana minua tietenkin kiehtoo suunnattomasti myös se, millaiset ihmiset ovat näiden upeiden tarinoiden takana. Kun saan loppuun hyvän kirjan, lähes poikkeuksetta (viimeistään siinä vaiheessa – usein jo kirjan ollessa vielä kesken) etsin kirjailijasta lisätietoa, etsin hänet sosiaalisesta mediasta tai vähintäänkin korvamerkkaan hänen muut teoksensa lukulistalleni. Hyvä kirja onkin kirjoittajansa paras brändinrakentaja. Hyvän kirjan myötä ainakin minusta tulee fani pysyvästi.

Kaikenlaiset kirjat voivat olla opettajiamme. Historialliset tositapahtumiin perustuvat tarinat palauttavat usein tämän päivän ongelmani oikeaan mittakaavaan, ja vaikka niin sanottuja kevyitä feelgood-romaaneja pidetään usein hömppänä, minä pidän ja opin niistäkin. Niissä tapahtuvat ongelmanratkaisut eivät välttämättä tuo minulle ratkaisua omiin pulmiini, mutta saan uusia näkökulmia lukiessani, että noinkin voisi jostain asiasta ajatella, tai että noinkin voisi tehdä. Ei haittaa, vaikka varsinainen tarina olisikin satua.

Parasta tietenkin on, jos joku tuttavani on lukenut saman kirjan, ja ollut siitä aivan yhtä vaikuttunut. Silloin voimme olla yhdessä tohkeissaan tarinasta ja keskustella siitä suu vaahdossa. Ystävä on voinut tulkita käänteet eri tavalla kuin minä, ja se jos mikä avartaa ymmärrystäni. Siksi olenkin superinnoissani, että sain vihdoin koottua ympärilleni oman lukupiirin. Ensimmäinen kirja on jo valittu, ja alle kuukauden päästä pääsemme oikein porukalla ensimmäistä kertaa fiilistelemään ja ehkä vähän myös nörtteilemään kirjallisuuden äärellä. Ah!